Kaikki vihreät mukaan Haaviston kampanjaan!
Tiedotteet – 7. marraskuuta 2011 klo 23.46
Presidentinvaalit pidetään tammikuun 22. tammikuuta. Pekka Haavisto on vihreiden asettama ja kansanliikkeen tukema ehdokas. Olemme nähneet jo nyt, että Haavisto saa tukea yli puoluerajojen ja myös politiikan ulkopuolelta.
Presidentinvaali on henkilövaali ja Pekka Haavisto on tunnetusti erittäin pätevä presidentin vaativaan tehtävään. Ehdokkaamme on paitsi ulkopolitiikan asiantuntija myös persoonana sillanrakentaja. Siksi olemme kunnianhimoisia: tavoitteena on toinen sija ensimmäisellä kierroksella.
Teidän avullanne tavoite on mahdollista saavuttaa. It’s doing time!
Voit osallistua kampanjaan esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
1. Kerää tukijoiden sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita suoraan
www.haavisto2012.fi -sivulle. Lähetämme sähköpostilla uutiskirjeitä ja
toimintakehotuksia.
2. Levitä Haavisto-viestiä sosiaalisessa mediassa. Haavisto esiintyy miltei päivittäin mediassa ja vierailee jatkuvasti eri puolilla Suomea. Haaviston tekemisiä ja sanomisia kommentoidaan netin
keskustelupalstoilla. Ota sosiaalinen media haltuun ja levitä uutisia,
kuvia, klippejä ja osallistu aktiivisesti keskusteluihin.
Tykkää “Pekka Haavisto presidentiksi 2012″ -Facebook-sivusta
http://www.facebook.com/haavisto2012 ja kehota kavereita tykkäämään
myös.
3. Kerää rahaa
Pyydä Haaviston tukijoilta lahjoituksia. Älä unohda alueesi yrityksiä ja
yhteisöjä vaikka painopiste Haaviston kampanjan rahoituksessa on kerätä
pieniä lahjoituksia suurelta joukolta. Noudatamme vaalirahoituksessa
avoimuutta ja julkaisemme tiedot lahjoituksista kuukausittain jo
kampanjan aikana.
Lahjoita: http://www.vihreat.fi/lahjoita/haavisto
4. Järjestä Haavisto-bileet. Haavisto-tupperware on kotona, omille ystäville järjestetty tilaisuus.
Muovikipon sijaan esittelyssä on oma suosikki presidentiksi. www.haavisto2012.fi -sivuilla ohjeet “Näin järjestät Haavisto-tupperwaren” sekä muuta tausta-aineistoa. Lisätietoa argumenttiesi tueksi saat Kuka Pekka Haavisto -osiosta.
5. Lataa Haaviston pressikuva tai julisteita ja levitä niitä:
http://dl.dropbox.com/u/39198384/Haavisto_50×70_julisteet_HR.pdf
Tervetuloa mukaan tekemään Haavistosta presidentti 2012! Tätä viestiä
saa vapaasti kopioida ja levittää!
Terveisin puoluesihteeri Panu Laturi & Haavisto presidentiksi 2012 -kampanjapäällikkö Riikka Kämppi
“Olen aina uskonut maailman muuttuvan kun sitä muutetaan. Ihmeitä
tapahtuu, kun niitä tehdään. ” - Pekka Haavisto 8.6.2011


