Nainen ja alkoholi
Kannanotot – 6. joulukuuta 2009 klo 22.22
Leikki-ikäisen lapsen nuori äiti, suree sitä, ettei uskalla antaa lastaan yökylään äidilleen, koska äiti juo. Toinen nuori sanoo, ettei halua kutsua vanhempiaan kylään, koska he odottavat ilman muuta alkoholitarjoilua; nuori itse puolisoineen on raitis. Kolmas nainen kertoo, että olisi kiva joskus tavata äitiä kahvilassa, mutta äidin on saatava alkoholia ja kahden kaljan jälkeen alkaa kiusallinen avautuminen, jota tytär ei halua kuunnella. Neljännessä perheessä äiti, isoäiti ja tytär juopottelevat viikonloppuisin yhdessä isoäidin kannustamana ja tarjoamana. Humalassa itsensä ruhjeille kompuroinut siisti, koulutettu isoäiti ei ole päivystyspoliklinikoillakaan harvinainen asiakas.
Näissä esimerkeissä ei puhuta juomaurallaan pitkälle edenneistä alkoholisteista, vaan aivan tavallisista keski-ikäisistä naisista, jotka hoitavat työnsä, perheensä, harrastuksensa ja raha-asiansa. Ja aivan tavallisesta huolestuttavasta alkoholinkäytöstä, josta läheiset kärsivät.
Eikö lasillinen viiniä töiden jälkeen kuulu eurooppalaiseen elämäntapaan? Eikö perjantain viinipullo ja hyvä ateria ole ansaittu palkinto kaikesta jaksamisesta, yhtä lailla kuin kalja ja jääkiekkomatsi? Eivätkö drinksut naisten kesken ole oman rahan, vapauden ja tasa-arvon ilmentymä? Eikö ikänsä raatanut nainen saa eläkkeellä tehdä rahoillaan ja ajallaan mitä haluaa?
Tilastojen mukaan alkoholin kokonaiskulutus on kasvanut, samoin naisten osuus kokonaiskulutuksesta. Naisen alkoholiongelma on edelleen tabu – puhumattakaan jos nainen on lisäksi äiti. Jos nainen puhuu naisten alkoholiongelmista ja niiden seurauksista puhumatta samalla miesten alkoholismista, puhuja tuomitaan helposti moralistiksi, tasa-arvon vastustajaksi ja sukupuolensa pettäjäksi. Naisen alkoholisoituminen on kipeämpi asia kuin miehen, ja vaikeampi myöntää; siksi siitä täytyy puhua. Usein alkoholiongelma nähdään vasta sitten, kun kulissit alkavat pettää, ja se on liian myöhään. Tyylikkäiden kulissien taakse kätkeytyy paljon lasista vanhemmuutta ja yhä enemmän pulloon hukkuvaa yksinäistä vanhuutta.
1940-, 50- ja 60-luvuilla syntyneet naiset ovat saaneet elää ja kokea suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Kouluttautuminen, ammatin saaminen ja palkkatyö, päivähoitopalvelut ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvu ja lainsäädäntö ovat lisänneet tasa-arvoa ja naisen autonomiaa. Tasa-arvon alkutaipaleelle kaivautui kuitenkin myös sudenkuoppa: naiset joutuivat koukkaamaan kohti tasa-arvoa miesten maailman kautta. Työelämässä ja uralla edetäkseen ja ollakseen miehen veroinen nainen on saanut kauan tehdä kaksinkertaisen työn ja vielä kotityöt päälle. Alkoholipolitiikan vapauduttua nainen oppi vähitellen myös juomaan kuin mies. Toleranssi kasvaa juodessa, ja ikääntyneenä suurkulutuksen raja ylittyy jo huomaamatta lähes viikoittain. Suomalaisen alkoholikulttuurin ikävä piirre on, että selittelemään joutuu, jos ei ota viiniä kun tarjotaan. Siinä missä 50-luvun tyttö nyt kiskoo viisi viinilasillista, 80-luvun nuorelle naiselle riittää se eurooppalainen lasillinen.
Olisiko vuosikymmenten raatajanaisten jo aika hellittää? Olisiko aika huolehtia vain itsestä, suostumatta missään suhteessa todistamaan olevansa miesten veroinen? Uskaltaisiko katsoa peiliin, jättää perjantaipullon väliin, ottaa puheeksi läheisten kanssa, hakea apua?
Riitta Skoglund
Länsi-Helsingin vihreät
